Alexander-asema Tietoinen Oy
Koulutie 4 A 2
35300 Orivesi
050-59 22 439
enni.lakkala@tietoinen.fi

Kansainvälisyyttä ja paikallista työtä 2013

Vuoden 2013 alussa aloittivat opintonsa
Assi Aladin Tampereelta ja
Anne Saranen Ruovedeltä

Toisen vuoden opintoihin siirtyi
Tuula Hietala Mäntästä

Kolmannen vuoden opintoihin jatkoi
Pirkko Havukainen Espoosta

Koulun pääopettajana (HoT) jatkoi MSTAT Enni Lakkala ja nimettynä pääassistenttina MSTAT Hannele Kiikkala. Yleisanatomian ja fysiologian opetuksesta vuoden 2013 alusta alkaen vastasi MFinstat, fysioterapeutti Seija Varkila. Holistiseen äänen käyttöön opasti MFinstat, näyttelijä Riitta-Liisa Helminen Sanan päivinä kalevalaisin loitsuin, Shakespeare tulkinnoin kielialueina suomen lisäksi englanti ja espanja, ja myös Agricolan teksteistä nykyrunoihin kulkevalla aikajanalla. Saimme usein nauttia Sanan päivinä myös teatteriohjaaja, professori Taisto Orsmaan ohjauksesta ja opastuksesta. Mervi Martikaisen ja Sauli Niemelän jatkoivat vierailujaan myös keväällä 2013. Edellisvuonna Orivedeltä Alexander-tekniikan opettajaksi valmistunut Pirjo Sysikaski aloitti Oriveden vierailunsa lomaviikollaan, Mikä hyvä tapa viettää lomaa!

Keväällä Hannele Kiikkala opasti pois näkötottumuksista vapaampaan silmien ja näköpolun käyttöön Altevi –menetelmin, jotka pohjautuvat Alexander-tekniikkaan ja Bates-metodiin.

Aiemmin luodut yhteydet koulumaailmaan poikivat toukokuun lopulla Enni Lakkalan ohjaaman projektin viidennen luokan oppilaiden kanssa. Ryhtimekanismeista, proprioseptisesta aistista ja Alexander-tekniikasta rakentui silta aisteja käsittelevään biologian jaksoon. Suunnittelimme kahden oppitunnin mittaista opetustuokiota yhdessä luokan opettajan kanssa: hän vieraili koulullamme ja otti tunteja Pirkko Havukaisen harjoitusoppilaana. Alexander-tekniikan opettajaopiskelijat rakensivat aiheesta myös laadukkaan Power Point opetusmateriaalin. Hyvin valmisteltu opetus kohtasi esimurrosikäiset ja kokonaisuus oli onnistunut luentoineen, kokeiluineen ja demonstraatioineen. On sanottava, että erityisesti kolmasvuotisen opettajakoulun opiskelijan Pirkko Havukaisen kannustava valmistelu- ja koontityö ja luokan opettajan Ulpu Siposen osallistuminen valmistelutyöhön avasivät oppimisen polkuja Tästä on hyvä jatkaa monella tavalla.

Alexander-tekniikan opiskelijat nauhoittivat pienen espanjankielisen esityksen Shakespearen tekstistä Que obra maestra es el hombre… Enni Lakkala editoi sen ja ensi-illassa Oriveden seudun Kansalaisopiston espanjan kielen opiskelijaryhmien järjestämän, espanjankielisen Orivesi -kiertueen osallistujat katsoivat ja kuuntelivat esityksen 9.4.. Opintoryhmien opettajan hondurasilaissyntyisen Josefina Jokiniemen mukaan ääntämys oli hyvää, ääni kuuluvaa ja teksti elävää puhuttuna.

Opettajakoulumme vieraili 1.-8.6. Espanjassa, Barcelonassa Nica Gimenon koululla. Myös opinnoista väliaikaisesti poissa oleva, gradutyötään valmisteleva Samu Kohtala osallistui opintomatkallemme. Osallistuimme viikon ajan heidän koulunsa opetukseen ja veimme mukanamme opetusta silmien ja näköpolun käytön muutokseen.

Vastaanotto oli lämmin ja vanhojenkin vuosikurssien opiskelijat tulivat katsomaan eläviä Pohjoisen Alexander-tekniikan opetajia. Nica tiivisti tervetuliaiskirjeessään asian seuraavasti: ”Estamos entusiasmados con la propuesta juntar el norte con el sur!!!!!” Gracias.

Viimeisellä kouluviikolla kesäkuussa kaksi mahdollista tulevaa opiskelijaa kävi tutustumassa kouluun. Barcelona oli niin suuri elämys, että pidimme mahdollisimman tavallisen opiskeluviikon ennen kesäloman alkua. Hyvää, ansaittua lomaa kaikille.

Kesäkurssitoiminnassa toteutuivat kaikki kurssit: Ääniväreitse 1.-3.7., Värit elämään 4,-6.7. ja Alexander Technique and Vision Improvement (opettajana Alexander ja Bates opettaja Marjory Fern Uudesta Seelannista). Koulun henkilökunta osallistui kursseille ja neljä muutakin Alexander-tekniikan opettajaa ja kaksi opettajaopiskelijaa. Sää suosi briljantisti ja huikeat oppimiskokemukset antoivat meille kaikille nostetta elämään. Hyvää kesää kaikille. Jälleen näkemisen toivossa (olisiko se karu suomalainen versio Looking forward to see you –sanonnalle).

Syksyllä 2013

Opintonsa aloitti
Marjo Lehtinen Espoosta

Opintojaan jatkoivat
Assi Aladin Tampereelta (3. lukukausi)
Tuula Hietala Mäntästä (6. lukukausi) ja
Pirkko Havukainen Espoosta (9. lukukausi)

Lukukauden lopussa vietimme Pirkon valmistujaisia. Juhliin osallistui koulun oman väen lisäksi Minkki Huldén ja Pirkon harjoitusoppilaita. Kävipä Oriveden Sanomien toimittaja Anne Kotipurokin tekemässä Pirkon kuvataiteen värittämästä juhlasta hienon jutun myös nettiin. Karen Wentworth kävi moderoimassa Tuulan ja Pirkon työtä lokakuun 21.-22. päivä. Samaan aikaan koulussa vierailivat myös Minkki Huldén ja Anne Alanne. Syksyn muita opettajavierailijoita olivat Mervi Martikainen ja Helena Markula.

Lokakuussa vietimme kansainvälistä Alexander-tietoisuusviikkoa, jonka teemana oli Grow, feel and look younger – suomenkieliseksi versioksi otimme Elämänikäinen nuoruus –teeman. Teeman tähtenä näimme julisteissa maailman vanhimman Alexander-tekniikan opettajan, 97-vuotiaan Elisabeth Walkerin nousemassa polkupyörän selkään. Juliste viritti hienosti teeman paikallisessa SPR:n päiväryhmässä Lähimmäisen kammarissa , jossa kävimme pitämässä alustuksia ja tutkivia kokeiluja Alexander-tekniikasta. Elisabeth ehti nukkua pois ennen tietoisuusviikkoa ja Alexanderin itsensä kouluttamien ensimmäisen sukupolven opettajien aikakausi päättyi. Onneksi Alexander-työllä on laajeneva joukko jatkajia.

Loka-marraskuulla teimme mittavan uintiprojektin ja tutkivan kokeilusarjan Shaw metodiin pohjautuen ja tulimme tutuiksi nosteen, vastuksen, sukeltajanrefleksin herättämisen ja työn soveltamiseen kroolin alkeisiin ja liikkeiden ajoittamiseen itsen käytössä.

Loppuvuodesta vieraili myös muusikkoryhmä Jyväskylän ammattikorkeakoulusta Laura Kuisman kokoamana etsimässä Alexander-tekniikan keinoja soittamiseen ja laulamiseen. Kokemus oli niin hyvä puolin ja toisin, että sovimme jatkavamme yhteistyötä. Tilanteen kruunasi huoneessa soivat Sibeliuksen sävelet, kun pianisti Enni antoi soida - itsensä, pianon, tilan ja kaikkien kuulijiden jokaisen solun. Aikataju muuttui ja värähtely yhdisti meidät kaikki. Kiitos upeasta musisoinnista.

Kuvin kerrottuna opettajakoulun alkuvuosiin voi kurkistaa koulun facebook-sivulla ja saa tykätäkin :)